top of page

MIKÄ TUULENTALLOJA?

119735206_2671017926473807_5312527876630

Kuva: Mika Nuorva

Olen jalometallimuotoilija ja taidekaivertaja Keski-Suomesta, Jyväskylästä.

Perustin toiminimen Tuulentalloja, syksyllä 2017.

​

Pajani sijaitsee Jyväskylässä Nisulankadulla, Vuorensaku Guitarsin katon alla, vanhan leipomon alakerrassa.

 

Teen käsinkaiverruksia, tilauskoruja ja kuvituksia/taidetta, yrityslahjoja ja muistolaattoja perinteisin käsityömenetelmin.

 

Valmistamani jalometallituotteet ovat leimattuja, lain vaatima jalometallien vastuuleimani on PSS.

 

Valmistuin Savonia-ammattikorkeakoulusta Muotoilijaksi vuonna 2006.

​

Käsillä tekeminen on ollut minulle aina tärkeää.

Työskentelenkin sujuvasti useiden materiaalien parissa. Lapsesta saakka kuvataiteet ja puutyöt ovat kiehtoneet, ja myöhemmin kuvaan astui jalometallialan opiskelut ja muut pienmetalli työt ja käsinkaivertaminen. Harrastan myös kalligrafiaa.

Suurinpia inspiraation lähteitäni on erilaiset materiaalit, niiden työstämisen kokeileminen, musiikki, luonto ja ihmiskohtaamiset.

​

Minulla on palava halu oppia uusia tekniikoita ja yhdistellä osaamistani. Siksi en tituleeraakkaan itseäni vain korusepäksi tai kaivertajaksi, vaan ehkä ennemmin vain sepäksi ja taiteen tekijäksi.

 

Korut ovat kaunis taiteenlaji, sillä niistä tulee usein todella henkilökohtaisia ja rakkaita käyttäjälleen.

Sama pätee esineisiin, joita muokataan persoonallisiksi kaiverruksin. Käsinkaiverrus -ehkäpä maailman vanhin taiteenlaji- onkin oiva tapa nostaa esineen tunnearvoa ja persoonallisuutta.

​

Otan toimeksiantoja yrityksiltä, yhdistyksiltä  ja yksityisiltä. Ota rohkeasti yhteyttä jos mieleesi heräsi kysymys :) !

​

Terveisin: Paula Saunamäki

​

tuulentalloja (at) gmail.com

P: 050-5557392

sosiaalinen media: @tuulentalloja
 

​

​

​

​

bottom of page